torstai 2. marraskuuta 2017

Talvehtiva luonto

Norppien maisemataulullekin on jo pikkuhiljaa talvi tulossa, ensilumi on satanut. Olemme lasten kanssa pohtineet, missä eläimet viettävät talvea? Siilit nukkuvat lehtikasassa, sehän on selvää. Mutta entäpä sammakot? Tänään jo maalailimme sammakoiden talvikotiin liittyviä asioita, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi...





perjantai 20. lokakuuta 2017

Lokakuun puuhia...

Lokakuussa on puuhailtu, koettu ja opittu ja testattu vaikka mitä. Pelastuslaitoksen väki kävi esittelemässä kalustoa ja kertomassa tärkeitä turvallisuusasioita. Rohkeimmat, eli kaikki, pääsivät myös paloauton kyytiin. Saimme heijastimia kiinnitettäväksi vaikkapa takkiin tai reppuun. Heijastimia muuten otamme mielihyvin vastaan jos teillä lojuu ylimääräisiä kotona. Tarkoituksena on kohta alkavan marraskuun pimeyteen viritellä valopuu, johonkin tänne päiväkodin pihalle ja siinä heijastimet ovat tarpeen.
Olemme myös käyneet tutustumassa uuteen Kamppailu-areenaan, eli entiseen Wisa-areenaan. Siellä harjoittelimme erilaisia hippaleikkejä, opimme uuden leikin nimeltä Kinuski ja juoksimme mielin määrin! Lasten toivekyselyissä oli paljon mainintoja retkistä ja bussilla matkustamisesta. Tällä viikolla kävimme Kalevankankaalla metsäretkellä ja ajoimme sinne bussilla! Valitettavasti, kaikki lapset eivät välttämättä pääse mukaan jokaiseen tekemiseen, mutta jokainen varmasti johonkin.
Tällä viikolla myös vietimme Sadun päivää. Vanha tuttumme Leena vieraili meillä satutätinä ja lapset saivat pukeutua joksikin satuhahmoksi niin halutessaan. Päivän aikana näimme prinsessoja, keijukaisia, ritareita ja supersankareita.



Ensi viikolla vietämme syyslomaa. Muistakaa kysellä kasvatuskumppanuusaikoja, jos on pitämättä tältä syksyltä, etenkin te jotka olette aloittaneet meillä kesän ja syksyn aikana. Mukavia lokakuun päiviä!
T: Norppa-aikuiset



maanantai 2. lokakuuta 2017

Lokakuun puuhia ja blogiarvonta

Lokakuussa puuhaillaan kaikenlaista hauskaa! Mietimme lasten kanssa miten eläimet valmistautuvat talven lähestymiseen ja pikkuhiljaa rakennamme ruokahuoneen seinälle poikkileikkausta talvehtivasta luonnosta. Saamme päiväkodille myös vieraita, palomiehet pitävät 5.10 perinteisen kalustoesittelyn ja samalla tarkistetaan, että meillä on hallussa turvallisuusasiat. Viikolla 41 vietämme oman kirjan viikkoa. Ottakaa mukaan lastenne lempikirjoja, voivat olla myös äänikirjoja. Niitä luemme ja kuuntelemme pitkin viikkoa ja uppoudumme satuihin. Kirjaviikko huipentuu 18.10 vietettävään Satupäivään. Silloin on mahdollisuus vaikkapa pukeutua omaksi lempisatuhahmoksi! Päiväkodin roolivaatteet ovat käytettävissä. Toivottavasti saamme päiväkodille myös yllätysvieraan, joka tutustuttaa meidät tarkemmin etenkin perinnesatujen maailmaan.
Muutakin puuhaa on luvassa, ilmoitustaululla lisää infoa ja tarkennetaan yksityiskohtia sitä mukaa kun on ajankohtaista.
Syyskuussa houkuttelimme teitä blogin pariin arvonnan avulla. Tällä kertaa osallistujia ei ollut ruuhkaksi asti, joten päätimme palkita kaikki! Moilasen poppoo ja Väinö sekä äiti, kiitos osallistumisesta ja kommenteistanne. Toivottavasti saamme niitä jatkossakin. Palkinnot odottavat teitä Norpilla.
Mukavaa alkavaa lokakuuta. T: norppien isot ihmiset

Oman lelun viikon leikkejä

Norpilla vietettiin viime viikolla oman lelun viikkoa. Hienosti  lapset muistivat pyytää lupaa lelun lainaamiseen. Se meillä olikin tavoitteena, samoin tavaroiden oikeaoppinen käsittely. Olemme myös pitäneet leluesittelyjä, joissa jokainen on saanut kertoa omasta lelustaan. Tiistain yhden leikkiporukan puuhat rakentuivat moottorisahan ympärille. Ensin sahattiin puita, sitten lastattiin rekkojen kyytiin.

Seuraavaksi puukuormat vietiin rakennustyömaalla. Ensin rakennettiin lelukauppaa, sitten Prismaa.


Vähän jäi vielä arvoitukseksi mitä kaikkea tälle tontille lopulta nouseekaan, mutta työllistävä vaikutus oli melkoinen! Kaikille riitti hauskaa leikkiä ja yhteistä leikkiä. Mukana olivat Nuutti, Manu, Juuso ja Romeo.



torstai 21. syyskuuta 2017

Muovailuvahaa!

Tänään harjoittelimme laskemista ja mittaamista. Päätimme pitkästä aikaa tehdä muovailuvahaa. Meillä onkin käytössämme vanha ja erittäin hyväksi havaittu resepti, jonka nyt jaamme teillekin käyttöön. Lapset auttoivat mittaamisessa ja laskemisessa mallikkaasti, mietimme käsitteitä enemmän ja vähemmän, numeroissa pääsimme kymmeneen asti ja pohdittiin myös väreihin liittyviä aiheita. Lopputuloksena upeaa punaista muovailuvahaa.
Ainesosat:
 5-7 dl vehnäjauhoa
5 dl kiehautettua vettä, saa olla mahdollisimman kuumaa
3 rkl ruokaöljyä
2dl suolaa
2 rkl alunaa, sitä saa apteekista
1 pullo elintarvikeväriä, noin 30 ml, paljon värejä markettien leivontahyllyssä


Ensin mittavimman todella kuuman veden kulhoon, tässä aikuinen oli mittamiehenä. Sitten vispasimme sekaan öljyn ja punaisen värin. Seuraavaksi lisäsimme alunan ja suolan.
Vehnäjauhot kannattaa lisätä pienissä erissä ja sekoittaa kunnolla. Lasten mielestä ensin näytti mehulta ja sitten jo kiisseliltä. 
Kohta muovailuvaha on jo aika paksua, rohkeasti kädet sekaan ja alustetaan kunnolla. Meidän taikinaan upposi 7 dl jauhoja. Sitten lopuksi jääkaappiin jäähtymään, meillä oli siellä 5-6 tuntia ja iltapäivällä jo pääsimme muovailemaan.

Ilmatiiviisti säilytettynä tämä muovailuvaha säilyy jopa kuukausia ja on heti todella elastista, ei tarvitse pehmitellä, että pääsee hommiin. Norpat suosittelevat lämpimästi! 

perjantai 8. syyskuuta 2017

Kasvimaan satoa ja blogiarvonta

Tänään herkuteltiin oman kasvimaan sadolla. Lihapullien, lehtikaalisalaatin ja sienikastikkeen kaverina oli omia perunoita. Kovin suurta satoa ei saatu, olivat maistuneet myyrillekin. Ruokapöydässä ihmeteltiin miksi näissä perunoista on erilainen pinta, joku lapsista kysyi että ovatko olleet uunissa kun ovat niin tummia? Mietittiin myös miten ne perunat ovat siellä maassa kesänsä viettäneet ja mitä kasvamiseen on tarvittu.


Ja sitten vielä arvonta-asiaa. Daisyssa laitoimmekin jo viestiä teille vanhemmille. Blogissa kerromme teille epäsäännöllisen säännöllisesti Norppa-ryhmän arjesta, mitä olemme opetelleet, harjoitelleet ja tutkineet yhdessä. Blogi on ikkuna lastenne päiväkotiarkeen ja voitte kutsua vaikka isovanhemmat, kummit tai muut lapselle tärkeät aikuiset mukaan. Nyt kaikkien syyskuussa blogissa vierailleiden ja kommentin jättäneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto. Voit jättää kommentin vaikkapa sukunimellä, lapsen nimellä tai muuten tunnistettavalla nimimerkillä. Mukavaa viikonloppua!
T: Maatu, Meru, Kati, Ella ja Marja



tiistai 5. syyskuuta 2017

Vasuista vauhtia varhaiskasvatukseen-päivä 5.9

Elokuussa otettiin koko maassa käyttöön uudet paikalliset varhaiskasvatusssuunnitelmat eli vasut. Opetushallitus kutsui meidät kaikki varhaiskasvatuksen toimijat yhteiseen valtakunnalliseen tapahtumaan, jossa jokainen päiväkoti sai järjestää oman näköisensä tapahtuman. Meidän tiistain aamupäivä kuluikin yhteisen pihaseikkailun merkeissä. Päiväkodin lähimaastoon oli piilotettu toimintapisteitä, joita yhdessä etsimme. Jokaisella rastilla käsiteltiin jotain uuden vasun oppimisen alueista. Ensin kuitenkin piti löytää kartalta oikeat paikat....


Kadonneiden kotiloiden metsästys oli yllättävän hankalaa, etenkin kun piti etsiä juuri nopan ilmoittama määrä. Onneksi yhdessä saatiin laskutoimitukset tehtyä.
Seuraavaksi testattiin ilmaisutaitoa, luontotietämystä jne. Mitä järviluontoon kuuluu, mitä eläimiä vesien äärellä ja vedessä elää? Kuka osaa maalata norpan? Minkä värinen se on? Päiväkodin aidan kylkeen syntyi upea tilataideteos.
Seuraavaksi kartta vei meidän rannan läheisyyteen. Yhteisleikkitaitoja harjoittelimme vanhan tutun Karhu nukkuu leikin avulla. Pullopostia lähettämällä mietimme ketä me olemme, miksi olemme täällä ja mitä meidän lähiympäristöömme kuuluu. Toivottavasti saamme viesteihimme vastauksia! Viimeisellä rastilla tulikin roppakaupalla motoriikkaharjoituksia. Käpyjen pikaviesti oli rankkaa puuhaa ja kyllä ketteryyttä vaadittiin kivihyppelyssä. Lopuksi vielä kyselimme lasten ajatuksia aamupäivästä ja hauskaa oli meillä kaikilla!







keskiviikko 16. elokuuta 2017

Uusi toimintakausi käyntiin

Norpilla lähdetään syksyä kohti pikkuhiljaa tutustuen uusiin lapsiin ja aikuisiin. Ryhmän aikuisina jatkavat Meru, Kati ja Marja. Vesikirpuilta meille siirtyi opettajaksi monelle jo vanha tuttu Maatu. Äitiysloman sijaisena aloitti jo heinäkuun puolella Ella, jonka osa teistä saattaa muistaa aikaisemmista sijaisuuksista Saksalassa. Myös uusia lapsia on aloittanut jonkin verran, joten aloitimme tutustumisen piirtämällä itsestämme kuvat ja kertomalla perheistämme ja kodeistamme. 



Tutustumme myös lähiympäristöön, sekä Saksalan kaupunginosaan. Tänään katselimme miltä päiväkotimme näyttää rannalta päin ja tutkimme näkyykö luonnossa uuden vuodenajan merkkejä.








torstai 13. heinäkuuta 2017

Suomi-neito

Norpilla valmisteltiin pitkään ja hartaasti variksenpelätintä kasvimaalle. Viime vuonna siellä säikytteli lintuja ja ohikulkijoita eksoottinen kaunotar nimeltään Minna. Nyt tätä tärkeää tehtävää hoitaa Suomi 100v. hengessä vaalea Elovena-tyttönen. Kuvassa mukana osa projektissa mukana olleista lapsista. Norpat toivottavat kaikille ihanaa keskikesää ja aurinkoisia päiviä. Syksyllä taas tavataan!  Ps. Käykäähän kesän mittaan ihmettelemässä kasvien kasvua, Norppien kylvävät kukkaset ainakin ovat jo hyvässä korkeudessa.




keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Kasvimaalla tapahtuu

Kohta alkaa olla ajankohtaista aloittaa työt kasvimaalla. Sisällä olemme jo tutustuneet kasvun ihmeeseen. Mietimme mitä pieni siemen tarvitsee kasvaakseen isoksi ja vahvaksi kasviksi; muhevaa multaa, auringon valoa ja lämpöä, raikasta vettä....seuraavaksi viemme päiväkodin kasvimaalle oikeita siemeniä, lasten valitsemia. Porkkana rouskuteltavaksi ja kukkia kaunistamaan elämää! Käykäähän kurkkaamassa kasvimaata, lapsenne sitä mielellään teille esittelevät. Muutama projekti kasvimaalle ja pihalle liittyen on vielä vaiheessa, joten niistä lisää myöhemmin.






torstai 4. toukokuuta 2017

Kevät kohisee...

Norppien ikkunalaudalle on ilmestynyt kummallisia, pieniä ja vihreitä mönkijöitä...mitä lienevätkään? Ehkä saamme nähdä tuleeko niistä perhosia tai muita kesän asukkeja. Kasvimaalla ei vielä viserrä, laatikotkin ovat tyhjänä, mutta kohta alkaa kylvöhommat. Kiikarit sentään ovat valmiina seuraavaa luontoretkiä varten.








perjantai 24. maaliskuuta 2017

Huovutusta....

Simpukoiden innoittamina mekin innostuimme huovutuksesta. Neulahuovutus on melko helppoa, toki tarkkuutta vaativaa puuhaa, mutta oma käden jäljen näkee nopeasti. Aikuinen on apuna suunnittelussa ja teknisessä toteutuksessa. Näiden tipujen sisällä on pala vaahtomuovipatjaa ja ympärys siis huovutusvillaa. Kaksi ensimmäistä on jo valmiina, katsotaan mitä muita eläimiä saamme tehtyä. 




perjantai 10. maaliskuuta 2017

Minä näin kun kettu häntää heilutti.....

.....minä näin kun kettu juuston piilotti!
Näin ollaan viime aikoina laulettu, myös pingviineistä olemme laulelleet ja molempia eläimiä on myös askarreltu.